Perhehoito on vaihtoehto yksityisille hoivaketjuille. Sinikka Hirvensalolle perhehoitajuus on antanut mahdollisuuden elää omannäköistä arkea yhdessä vanhusten kanssa. Tärkeä tuki on aviomies Teppo.
Tällaiseen paikkaan haluaisin ikääntyneen, muistisairaan ja hoivaa tarvitsevan äitini. Se on ensimmäinen ajatus, kun avaan Hirvensalon perhekodin oven.
Olemme Varsinais-Suomen Pöytyällä, Kyrön keskustaajamassa. Matkaa Turusta on runsas 40 kilometriä.
Teppo Hirvensalo on alustanut jo aamutuimaan vehnätaikinan. Kun taikina on kohonnut, käärivät perhehoitaja Sinikka Hirvensalo ja asukkaat Sylvi Uusitalo, 81, ja Aila Saari, 91, hihat ja alkavat pyörittää kilvan pullia.
Parhaimmillaan perhekodin arki on pullantuoksuista arkea.
Parhaimmillaan perhekodin arki on juuri tätä, pullantuoksuista arkea asukkaiden kanssa.
– Mutta ei pelkästään sitä. Jos ottaa vanhuksia perhehoitoon, ei heitä voi jättää hetkeksikään yksin. Jompi kumpi meistä, joko Teppo tai minä, on aina kotona asukkaiden kanssa, muistuttaa Sinikka Hirvensalo työn sitovuudesta.
Vapaapäiviä kertyy 3,5 kuukaudessa, vuodessa yhteensä 42 vuorokautta. Silloin Hirvensalot suuntaavat joko etelään lomalle tai lastenlasten kanssa mökille saaristoon.
Kahden hoivan loukussa
Kerrosvoileipä saa kahvilan tiskillä veden kielelle, mutta sanalla on myös toinen merkitys. Englanninkielinen termillä sandwich tarkoitetaan paitsi voileipää myös sukupolvea, joka on samanaikaisesti hoito- ja hoivavastuussa omista lapsista ja ikääntyvistä vanhemmista.
Jo nyt noin kolmasosa työssä käyvistä hoivaa ikääntynyttä tai sairastavaa läheistään. Ensi vuosikymmenellä suuret ikäluokat, lähes 600 000 suomalaista, täyttää 80 vuotta. Silloin meitä hoivaajia vasta tarvitaankin!
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ja pastori ja psykoterapeutti Kirsi Hiilamo kuvaavat Hoivataistelu-kirjassa (2015), miten valtio ja kunnat vähentävät laitoshoitoa ja samalla lisäävät läheisten painetta ryhtyä hoivaajiksi.
Moni keski-ikäinen uupuu kahden hoivan loukussa.
Hiilamoiden johtopäätös on karu:
”Keski-ikäiset huomaavat olevansa se sukupolvi, joka on kerrosvoileivän keskellä ja puristuksissa nuorempien ja vanhempien välillä. Kyse on toisista ruuhkavuosista, joita voi kutsua myös kahden hoivan loukuksi.”
Aikamoinen loukku se onkin – varsinkin naisille, jotka ovat perinteisesti kantaneet hoivavastuuta. Murrosikää kipuilevat lapset. Kiireinen työ. Vaihdevuodet. Univelka. Rakoileva parisuhde. Muistisairaat vanhemmat parin sadan kilometrin päässä.
Ja se kaikkein pahin: huono omatunto tekemättömistä töistä ja laiminlyödyistä läheisistä.
Lue lisää: Lääkeluvattomat hoitajat, työntekijöiden uhkailu ja asukkaiden käsirysyt ovat vanhustenhoidon arkea – ”Vangitkin hoidetaan paremmin”
Neljä vanhusta hoidossa
Perhekoti Hirvensalo aloitti neljä vuotta sitten, joulukuussa 2015.
– Ensimmäinen mamma ajoi taksilla pihaan ja ilmoitti rappuja noustessaan, että ”olen sitte hankala ihminen”. Ei kyllä ollut. Elämä oli heitellyt häntä sinne tänne, ja kerran hän totesi, että ”täytyks häne elä näin vanhaks et on päässy vihdoin kotiin”, muistaa Sinikka Hirvensalo.
Perhekodista tuli vanhuudenturva myös JHL:läiselle Sylvi Uusitalolle, joka työskenteli ennen eläkkeelle jääntiään sairaalahuoltajana Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Uusitalo sanoo viihtyvänsä, ja Sinikka Hirvensalo kehuu häntä ahkeraksi ja monitaitoiseksi.
– Sylvi kuorii perunat, viikkaa ja silittää vaatteita ja osallistuu muutenkin arkipuuhiin. Ja nauttii saamistaan kehuista!
– Mamma ajoi taksilla pihaan ja ilmoitti, että ”olen sitte hankala ihminen”. Ei ollut.
Tällä hetkellä pitkäaikaishoidossa on neljä vanhusta – Sylvi Uusitalon ja Aila Saaren lisäksi Raili Leinonen, 73, ja Terttu Ritalahti, 95. Lisäksi yksi käy Hirvensaloilla lyhytjaksoilla etukäteen sovittuina aikoina.
– Neljä on maksimimäärä yhtä perhehoitajaa kohden. Tosin meillä Teppo osallistuu arjen pyörittämiseen siinä kuin minäkin. Ilman häntä tuskin jaksaisin, myöntää Sinikka Hirvensalo.
Ajatus vanhusten perhekodista kypsyi pariskunnan mielessä pikkuhiljaa. Kokemusta oman kodin avaamisesta vieraille oli jo, sillä Sinikka Hirvensalo työskenteli Liedossa asuessaan perhepäivähoitajana.
Kuusikymppiset Hirvensalot ovat toimineet vuosia lastensuojelun tuki- ja kriisiperheenä. Neljän biologisen lapsen lisäksi he ovat olleet sijaisvanhempia neljälle lapselle ja nuorelle.
Jouluna Hirvensaloilla on vieraita ruuhkaksi asti, 18 lastenlasta vanhempineen, yhteensä noin 40.
– Ja vanhukset tykkäävät! Sellaisetkin, joilla ei ole omia lastenlapsia, saavat kokemuksia mummona olosta, sanoo Sinikka Hirvensalo.
Omaa rauhaa asukas saa aina, kun sulkee huoneensa oven perässään.
Valttina inhimillisyys
Voiko perhehoito olla varteenotettava vaihtoehto yksityisille hoivaketjuille, espereille ja attendoille, joiden maine on ryvettynyt hoivakohussa? Tai kunnallisille kotihoitajille, jotka käyvät kääntymässä asiakkaan ovella muutaman kerran päivässä ja lopun ajan vanhus saattaa joutua makaamaan avuttomana sängyssä?
Ehkä. Toistaiseksi perhehoito tunnetaan vielä melko huonosti, mutta sen käyttö on lisääntymässä huimasti, noin 30 prosentin vuosivauhtia.
Perhekodissa hoiva on yksilöllistä, eikä hoitaja vaihdu kahdeksan tunnin välein.
Vuonna 2010 koko maassa oli perhehoidossa 80 vanhusta, nyt heitä on yli 1 400, kertoo ikäihmisten perhehoidon asiantuntija Raija Leinonen Perhehoitoliitosta.
Perhehoidon valtti on inhimillisyys.
– Ikäihminen saa olla tavallisessa kodissa, elää normaalia perhearkea ja osallistua arkipuuhiin jaksamisensa ja omien halujensa mukaan.
Hoiva on yksilöllistä, eikä hoitaja vaihdu kahdeksan tunnin välein.
Yksi este perhehoidon yleistymiselle ovat Leinosen mukaan asenteet.
– Omaiset saattavat sanoa, ettei meidän muori mene kenenkään nurkkiin asumaan. Kun sitten päästään perhekodin kynnyksen yli, mieli usein muuttuu.
Vaikka hautaan asti
Sinikka Hirvensalo toivoo, että kunnat tarjoaisivat perhehoitovaihtoehtoa jo siinä vaiheessa, kun vanhuksella alkaa ilmetä pärjäämättömyyttä mutta toimintakykyä on tallella.
– Jonkinasteista muistisairautta voi olla, mutta kaikki neljä vanhusta eivät voi olla pitkälle dementoituneita ja vuoteeseen hoidettavia. Hoitajalla on oltava aikaa ruoanlaittoon ja muihin arkiaskareisiin.
Toinen edellytys perhehoidon onnistumiselle on se, että vanhukset nukkuvat yönsä pääsääntöisesti hyvin, sillä lepo on välttämätön hoitajan jaksamiselle.
– Meillä televisio menee kiinni iltayhdeksältä.
Yleensä vanhus tulee ensin tutustumiskäynnille perhekotiin omaistensa kanssa. Sen jälkeen seuraa viikon tai parin lyhytjakso, jonka aikana katsotaan puolin ja toisin tilannetta.
– Jos huomaamme, ettei hän sopeudu muiden asukkaiden joukkoon, ei sopimusta perhehoidosta tehdä. Toisinaan esteenä voi olla se, ettei meillä ole tarjota sitä, mitä vanhus tarvitsee, tai omaisella on epärealistisia odotuksia perhehoidosta.
Kun asukkaan kunto heikkenee ja hän tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, hänet voidaan siirtää tehostettuun palveluasumiseen. Joillekin vanhuksille perhehoito saattaa olla myös loppuelämän koti. Hirvensalotkin ovat hoitaneet asukkaan lähes tämän kuolemaan asti.
Kotisairaalasta saa apua myös asukkaan saattohoitovaiheessa.
– Pöytyällä on loistava kotisairaala, josta saa tukea myös saattohoitovaiheessa.
Sinikka Hirvensalo on ollut saattamassa hautaan kahta heillä asunutta vanhusta.
– Se tarkoittaa hoiva- ja kiintymissuhteen katkeamista. Myös vanhuksen omaisista on saattanut tulla läheisiä, ja siksi perhehoitajilla on oltava oikeus muutaman viikon surutyöaikaan ennen kuin kunnat tarjoavat tilalle uutta asukasta.
Kilpailukykyinen vaihtoehto
Kunnille perhehoito on edullinen tapa tuottaa vanhuspalvelua. Sen kustannus on noin kaksi kolmannesta siitä, mitä ympärivuorokautisen palveluasumisen kulut – tosin perhehoitoon sijoitettujen vanhusten hoidon tarve ei ole yhtä suuri kuin tehostetussa palveluasumisessa olevien.
Perhehoitoa varten kuntien ei tarvitse rakentaa palveluasuntoja tai maksaa hoivakiinteistöjen vuokra- ja kiinteistönhoitokuluja.
– Perhehoitajalle voidaan maksaa enintään 3 000 euron korvaus hoidon käynnistämisestä aiheutuvista kustannuksista, kuten kiinteistön pienimuotoisista muutostöistä ja välttämättömistä kalustohankinnoista. Muita kuluja ei aiheudu, sanoo Maarit Haverinen.
Perhehoitoa varten kunnan ei tarvitse investoida palvelutaloihin tai maksaa kalliita vuokria hoivakiinteistöistä.
Haverinen työskentelee perhehoidon koordinaattorina Varsinais-Suomen perhehoitoyksikössä Kaarinassa. Yksikkö neuvoo ja ohjaa perhehoidosta kiinnostuneita kuntia.
Myös kotihoidon tiheisiin käynteihin verrattuna perhehoito on Haverisen mukaan kilpailukykyinen vaihtoehto.
– Noin kolme kotihoidon päivittäistä käyntiä asiakkaan luona maksaa kunnille saman verran kuin ympärivuorokautinen perhehoito.
Miksi kunnat eivät tarjoa perhehoitoa nykyistä aktiivisemmin niille vanhuksille, jotka eivät pärjää kotona ilman raskaita tukitoimia?
– Kyse on osin tietämättömyydestä ja osin siitä että, kunnat kokevat perhehoidon järjestämisen työllistäväksi ja hankalaksi, Haverinen sanoo.
Kuntien on helpompi tehdä ostopalvelusopimus yksityisen hoivaketjun kanssa kuin käynnistää kokonaan uusi palvelumuoto. Perhehoidon valitessaan kunnan pitää päättää kuka ja millä kriteereillä perhehoitoon pääsee, markkinoida perhehoitoa vanhuksille ja omaisille, etsiä ja valmentaa perhehoitajat, laatia sopimukset, järjestää perhehoitajien tuki ja ratkaista toiminnan valvontaan liittyvät kysymykset.
– Kun nämä on kertaalleen ratkaistu, on jatko helpompaa, vakuuttaa Haverinen.
Sosionomi (YMK) Maarit Haverisen opinnäytetyö (2018) perhehoidon järjestämisestä alueellisena yhteistyönä löytyy tästä.
Arki on kaikkein parasta
Perhekodin pitäminen vaatii paljon. Ensimmäiseksi Hirvensalot listaavat huumorintajun ja sosiaalisuuden.
– Myös vastuu kuuluu pakettiin. Kun vanhus muuttaa meille, olemme vastuussa hänen hyvinvoinnistaan kellon ympäri, sanoo Sinikka Hirvensalo.
Riitaisessa kodissa ei kukaan viihdy. Siksi parisuhteen on oltava kunnossa, painottaa aviomies Teppo.
– Ja on tykättävä kokkaamisesta, koska päivät rytmittyvät ruokailujen ympärille, lisää Sinikka.
Aiemmin Hirvensaloilla pyyhkäistiin lattiat päivittäin ja vuodevaatteet viikattiin viivasuoriin pinoihin.
Koti on koti. Hirvensaloilla ei tarvitse pyrkiä laitosmaiseen hygieenisyyteen.
– Perhekodin arki on opettanut armollisuutta. Tämä on koti, eikä meidän tarvitse pyrkiä laitosmaiseen hygieenisyyteen.
Toiminnan alkuvaiheessa pariskunta kertoo laskeneensa ruokien kaloreita ja ravintoaineita. Sitten he ymmärsivät, että vähempikin riittää. Tavallinen kotiruoka on hyvää ja maistuu kaikille.
Arki on muutenkin parasta.
– Ei tarvita erityisiä viriketuokioita tai viihdykettä. Perunan kuoriminen, rappujen nouseminen, koiran rapsuttelu ja muu kotipuuhastelu pitävät yllä asukkaiden toimintakykyä ja hyvää mieltä.
Ei työntekijä eikä yrittäjä
Perhehoito perustuu hoitajan ja asukkaan kotikunnan solmimaan toimeksiantosopimukseen. Se on kunnan tuottamaa palvelua, jossa raha ei liiku hoidettavan ja perhehoitajan välillä.
Asukkaan kotikunta maksaa hoitajalle hoitopalkkion ja kulukorvauksen ja perii asukkaalta asiakasmaksun, kertoo perhehoidon koordinaattori Maarit Haverinen.
Asiakasmaksulain mukaan pitkäaikaishoidossa olevalle asukkaalle on jäätävä omaan käyttöön 15 prosenttia nettoeläkkeestä, kuitenkin vähintään 108 euroa kuukaudessa.
Perhehoitajan kannalta kyseessä ei ole työsuhde. Häntä ei koske työsopimuslaki, työaikalaki eikä mikään työehtosopimus. Hoitopalkkio kerryttää kuitenkin perhehoitajan eläkettä.
– Lisäksi voidaan sopia, että hoitajan sairastuessa kunta maksaa yhdeksältä päivältä sairauspäivärahan, jonka jälkeen hän siirtyy Kelan sairauspäivärahalle, Haverinen sanoo.
Kunta ottaa perhehoitajalle lakisääteisen tapaturmavakuutuksen. Hoitajalla on myös oikeus kahden vuoden välein terveys- ja hyvinvointitarkastukseen. Se ei vastaa työsuhteessa olevien työterveyshuoltoa, mutta on kuitenkin tyhjää parempi.
Työttömyysturvan suhteen perhehoitajat ovat väliinputoajia, sillä toimeksiantosuhteiset perhe- hoitajat eivät ole työntekijöitä eivätkä yrittäjiä.
Joissain tapauksissa lyhytaikaista, osavuorokautista perhehoitoa tarjoavien perhehoitajien on kuitenkin mahdollista saada soviteltua päivärahaa, mutta käytäntö on kirjava ja vakiintumaton.
Tarvitaan ripaus rakkautta
Taloudellisesti perhekoti ei ole kultakaivos, mutta hoitopalkkioilla ja kulukorvauksilla tulee toimeen, tuumivat Hirvensalot.
Toisaalta perhehoitajan on oltava valmis sietämään myös epävarmuutta.
– Aloitimme neljällä hoidettavalla, mutta välillä asukkaita oli vain kaksi. Perhehoitaja ei voi olla koskaan varma siitä, että kunnat sijoittavat uuden asukkaan tyhjäksi jääneelle paikalle, sanoo Sinikka Hirvensalo.
Myös asukkaan pitkittynyt sairaalajakso saattaa lopettaa hoitopalkkion maksun perhekodin pitäjille.
Taloudellisen epävarmuuden lisäksi perhe- hoitajan on hyväksyttävä se, että kotona ollessa työ seuraa kaikkialle.
– On tietoisesti opeteltava ottamaan aikaa itselle, huokaistava ja vaikka istuttava sohvalle keskellä päivää.
Sinikka Hirvensalolle perhehoitajuus on antanut mahdollisuuden työskennellä kotona itsenäisesti ja omaan tahtiin, elää omannäköistään arkea.
– Perhehoitoliiton ja Varsinais-Suomen perhehoitoyksikön tuki ja vertaistapaamiset muiden perhehoitajien kanssa ovat oman jaksamisen kannalta tosi tärkeitä, hän sanoo.
Hirvensaloilta lähtiessäni mietin, mikä saa ihmisen avaamaan kotinsa ja päästämään ventovieraat vanhukset osaksi elämäänsä.
Tuskin pelkkä raha. Siihen tarvitaan aitoa kiinnostusta ja välittämistä, ripaus rakkautta.